Vaikka Rooman valtakunta suhtautui sallivast kaikkiin uskontoihin, pidettiin keisarinpalvontaa tärkeänä, ja sitä vaadittiin jokaiselta valtion virkamieheltä. Kristityt eivät kuitenkaan osallistuneet keisarinpalvontaan, koska aluksi heidät samaistettiin juutalaisiin, jotka olivat saaneet siitä vapautuksen. Kristityt vetäytyivät myös sotapalveluksesta ja kansanjuhlista, mikä herätti epäluuloja ja paheksuntaa. Kristityt viettivät ehtoolista salassa, vain seurakuntaan kuuluvien kesken, mikäherätti myös ihmetystä. Koska heidän toimistaan ei tarkkaan tiedetty, liikkui heistä myös monenlaisia hullunkin kuuloisia huhuja. Heitä epäiltiin esimerkiksi kannabilismista, ja erät roomalainen historijoitsija mainitsee kristinuskosta inhottavana taikauskona. Kaikki nämä uskonnolliset, poliittiset ja eettiset epäluulot saivat muut ihmiset vainoamaan kristittyjä.
Aluksi vainot olivat paikallisia. Keisari Nero syytti kristittyjä Rooman palosta vuonna 64 ja aloitti heidän vainoamisensa. Kristittyjä poltettiin ja teloitettiin. Vuonna 112 keisari Trajanus antoi ohjeen, jonka mukaan kristityksi tunnustautuminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. Heitä ei kuitenkaan erikseen etsitty vangittaviksi ja kuolemanrangaistuksen saattoi välttää luopumalla uskosta ja uhraamalla roomalaisille jumalille.
Ensimäinen kristitty marttyyri oli kreikankielisten kristittyjen johtaja Stefanos, joka kivitettiin kuoliaaksi Jerusalemissa noin vuonna 34. Marttyyri tarkoittaa henkilöä, joka on kuollut uskonsa puolesta.
Vainot muuttuivat järjestelmällisiksi 200-luvun puolivälissä. Keisari Decius antoi määräyksen, jonka mukaan jokaisen kansalaisen piti uhrata keisarille ja hankkia siitä viranomaisen todistus. Osa kristityistä pakeni ja piiloutui, osa uhrasi keisarille ja säilytti henkensä. Seurakuntien toiminta vaikeutui, koska moni tärkeä johtaja oli kuollut marttyyrinä ja pakenijoita oli paljon. Keisari Valerius tiuksensi otetta entisestään, ja kielsi kristittyjen jumalanpalvelukset, takavarikoi kirkon omaisuuden ja määräsi teloitettavaksi kaikki papit, jotka kieltäytyivät uhraamasta keisarille.
Viimeinen yritys hävittää kristinusko kokonaan Rooman valtakunnasta tapahtui 300-luvun alussa. Keisari Diocletianus pyrki palauttamaan vanhan roomalaisen uskonnon valtion ainoaksi aatteelliseksi perustaksi. Hän päätti hävittää kristinuskon kokonaan. Hän tuhosi kirkkoja ja vaati kristittyjä uhraamaan valtion jumalille kuoleman, kidutuksen ja karkotuksen uhalla. Vaikka rajoitukset olivat ankaria, kristillinen kirkko säilyi.
Kristinuskon tuhoaminen ei onnistunut joten Rooman valtakunnan johto arvioi tilanteen uudelleen, Vuonna 311 Galeriuksen suvaitsevaisuusjulistuksen mukaan kristityille kuuluivat Rooman valtakunnassa samat oikeudet kuin muille kansalaisille. Kristityt saivat luvan tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan, mutta heidän tuli rukoilla myös valtakunnan menerstyksen puolesta. Uskonto muuttui vainotusta sallituksi.
Vuonna 313 keisari Konstantinus alkoi suosia kristinuskoa. Tätä kutsutaan konstantinolaiseksi käänteeksi. Konstantinuksen päätös oli sekä uskonnollinen että poliittinen. Hän ymmärsi, että taistelu kirkkoa vastaan oli turhaa ja siksi hän otti kirkon liittolaisekseen.
Keisari Thedosiuksen hallintoaikana kristinuskosta tuli valtionuskonto. Vuonna 392 hän kielsi muiden uskontojen harjoittamisen ja aiemmin vainotusta uskonnosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto.
Toisaalta tämän seurauksena muiden uskontojen harjoittajia alettiin vainota. Tämä kertoo elämän raakuudesta ja ihmisluonnosta. Ajatellaan, että muut tekevät väärin ja oma uskonto on ainoa oikea. Onneksi nykyaikana ollaan suvaitsevampia, eikä uskonnon takia vainoamista esinny enään niin paljon kuin Rooman valtakunnan aikana.Toisaalta, esimerkiksi toisen maailmansodan natsisaksan kauheuksista ei ole kulunut edes sataa vuotta. Juutalaisvainot olivat Saksassa arkipäivää.
Tästä MTV3:n uutisesta voi lukea, kuinka paljon vainoja kuitenkin vieläkin esiintyy:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/vainot-ovat-myos-nykypaivaa/2010/01/1043176
Toivottavasti tulevaisuudessa uskonnonvapaus todellakin saa merkityksensä joka puolella maailmaa. Jokaisella pitäisi olla oikeus harjoittaa sitä uskontoa mitä haluaa turvallisesti, ilman pelkoao uhkailusta tai vainoamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti